you don't try, you just lay there, hoping that someone will come to make it right

tänään oli kai ihan hyvä päivä
n. 200 kaloria jotka pakotettiin syömään kotitaloudessa sekä hyvin vähän päiväruokaa jonka kuitenkin oksensin
ja tanssitunti joka tuntui hyvältä (!!)

minä laitoin aamulla kiireessä jalkaan ehkä puoli vuotta vanhat farkut ja ne olivat liian suuret ja kaverikin huomautti että minä olen laihtunut

liikunnanopettaja on sitä mieltä että minun pitäisi puhua terveydenhoitajalle siitä että ahdistaa
mutta terveydenhoitajalla on onneksi kiire ja ei aikaa minulle joten minä menen puhumaan sitten kun hänellä on aikaa
ja kyllähän minä haluaisin puhua, haluaisin apua tähän pahaan oloon
mutta aina kun joku alkaa huolehtia minusta, niin minä sanon että kaikki on kunnossa ja työnnän ihmiset pois

ps. laitoin mun tumblrin linkin tonne sivuun jos jotakuta kiinnostaa :-)

self-hate

ahmin äsken 1050 kaloria ja sain ehkä korkeintaan puolet ulos
voi että kuinka paljon minä haluan ottaa ton terän tuolta
mutta minä lupasin

pieniä polkuja risteilevii jotka johtavat ei mihinkään

ei enää ikinä käsiin
eikä jalkoihinkaan
en mä tarvitse sitä, mä olen vahvempi

eihän se kovin hankalaa ole lopettaa taas pariksi viikoksi
odotan vain että kyseessä oleva tilaisuus on ohi
mutta että ei enää koskaan?

no, minä yritän

(toivottavasti tää paino johtuu menkoista, eihän 1300 kaloria yhtenä päivänä voi noin paljon lihottaa. eihän?)

pahinta on se kun kaikki halii toisiaan

mä ostin eilen itselleni vaa'an kun huomasin että yhteinen vaaka on taas vaihtanut paikkaa enkä tiedä missä se on
clas ohlsonin myyjä katsoi minua vähän oudosti tai ehkä vain kuvittelin
sitten iski paniikki kun tajusin, että se ei mahtunut kassiin ja kotiin tullessa äiti näkisi sen (lisäksi väitin meneväni kaverille ja syöväni siellä, naurattaa ihan kuinka ilmiselvää kaikki olisi ollut)
mutta ei kukaan huomannut

ja minä olin laihtunut ja tänään aamulla painoin taas vähemmän ja hymyilin oikeasti ensimmäistä kertaa pitkään aikaan

ja vähän ennen, sä toivot että joku jossakin sun takias vuosia pukeutuis mustaan

eihän yksi viilto nyt mitään haittaa, ei kukaan sitä huomaa
kaksi, kolme, neljä, viisi ja lopulta kahdeksan viiltoa (ennen kuin tajusin ettei se näyttänyt kovin luonnolliselta)
ja illalla vielä pari lisää
toivottavasti ne on haalistunut tarpeeksi kahden viikon päästä koska silloin mun täytyy mennä saunaan

minä päätin perjantaina että tällä viikolla aion lähteä
mutta sitten mietin, kuinka äiti löytäisi minut ja syyttäisi itseään eikä kukaan todellakaan ansaitse sellaista kipua
ja ryhdyin mielessäni kirjoittamaan kirjettä selittääkseni mutta en keksinyt mitään
ja mietin miten tekisin sen mutta en taaskaan keksinyt mitään
kun minä haluaisin lähteä satuttamatta ketään muuta kuin itseäni

ja elämä on kaunis asia
mutta ehkä se ei ole minua varten

olen matkalla eksyneiden taivaaseen

ennen tanssi sai mut tuntemaan oloni kauniiksi
muistan miltä se tuntui, kun tunnin jälkeen päätin olla onnellinen
viime vuonna kaverini naureskeli, miten me ollaan niin huonoja siinä
"tai en mä, mutta sä ainakin"
ja minä nauroin vaikka tiesin ettei se edes ollut vitsi
siitä lähtien se on tuntunut pahalta ja olen tuntenut itseni entistä rumemmaksi ja lihavammaksi
ja löysin eilen tanssitunnin jälkeen itseni hidastamasta kävelyäni autotien kohdalla

joskus iltaisin mä vieläkin päätän että tästä lähtien olen onnellinen
ja se tuntuu hiukan samalta, mutta silloin minä päätin niin koska tunsin ettei minun kannata kiduttaa itseäni ja nykyään lähinnä siksi että pelottaa

nimetön

haluaisin vaan nukkua nukkua nukkua
tänään en ollut ihan varma jaksanko olla olemassa koko päivää
ja sitten löydän itseni vessan lattialta itkemästä oksennettuani, vaikka minulla oli lupa syödä sen verran (mutta kuitenkin ihan liikaa)

keskiviikon liikuntatunti ahdistaa
vaikka ei se ole niin vaikeaa mutta on kuitenkin

ja nyt menen nukkumaan ja toivon vähän etten heräisi ainakaan kovin pian

huokaus

mä oon luuseri
eikä kukaan oikeasti rakastu luuseriin

mun pitää muistuttaa itselleni koko ajan, että täytyy muistaa hengittää
enkä oo ihan varma oonko edes surullinen
oon vain väsynyt ja haluun nukkua enkä edes ajatella koulua eikä varsinkaan ruokaa
siksi on helppoa olla syömättä mutta tosi, tosi vaikeeta liikkua tai vääntää naamalle tekohymy tai tehdä muita tavallisia asioita

tänään liikuntatunnilla ne kaikki katsoi minua ja minä halusin pois, ihan kokonaan pois
mä haluan kuolla, ihan koko ajan
mutta enhän mä voi

en keksi

koulu alkoi
mua ahdistaa kamalasti ja tiedän että ne katsoo minua
en tiedä miten olla 

kävin vaa'alla pitkästä aikaa kun löysin sen
aloin täristä ja itkeä, käsi näyttää taas aika pahalta
(ei enää käsiin jos en aio pitää hupparia koko kesää)
mä haluan niin kovasti laihtua

k katsoi minua oudosti kun pyörittelin ruokaa lautasella
en oo tottunut siihen että ketään kiinnostaa

miljoona miljoona miljoona kaloria

yök

jälkiruuaksi tänään marjoja
minä huokaisen helpotuksesta
"otathan sä tota vaniljakastiketta niiden marjojen kanssa?"
äännähdän jotain epämääräistä, käännän vaivihkaa purkkia nähdäkseni kalorit

autoradiossa soi pieniä polkuja
sormeilen paidan hihaa ja toivon ettei äiti kuuntele sen sanoja

en saa eletyksi tätä yhtäkään

oon mökillä
kuvottaa kaikki ruoka mitä oon syönyt, liikaa liikaa liikaa ihan helvetin paljon liikaa, ei ikinä enää

täällä on sukulaisia
minä katson kun ne nauraa 
mitä jos ne tietäisi minun ajatuksista
mitä jos ne tietäisi miten työnsin huussissa sormet kurkkuun 
ja itkin illalla hiljaa kun katselin kännykästä kuvia laihoista tytöistä
kukaan ei koskaan saa tietää

mä lupaan että laihdun tänä vuonna
millään muulla ei ole väliä, mun täytyy laihtua
ehkä ensi vuonna lupaan olla onnellinen, lopettaa viiltelyn, oksentamisen, panostaa kouluun
se ei ole nyt tärkeää, mun täytyy laihtua
täytyy